Kelo

 

Kelo on pystyyn kuivunut, kuorensa pudottanut vanha puu. Se on pinnaltaan harmaantunut ja sisältä punertava honka, jonka kasvu Lapissa päättyy 300–400 vuoden iässä. Keloutuminen vie joitakin vuosikymmeniä, jonka jälkeen puu voi seistä paikallaan vielä satoja vuosia.

 

Pystyyn kuivaessaan puu pudottaa kuorensa, harmaantuu pinnasta ja sydänpuu muuttuu punahongaksi. Puun ominaisuuksiin kuuluvat halkeamat ja pahkat, jotka tuovat sille omaleimaisen ilmeen. Sydänpuun punaruskea väri on pohjoisen männyssä hyvin voimakas.

 

Kelo on lähes aina kierteinen. Kierteisyys on selvästi voimakkaampaa pinta- kuin
sydänpuussa. Kierteinen rakenne parantaa puun veto- ja taivutuslujuutta. Yleensä kelot ovat kiertyneet vastapäivään, eli alhaalta katsottuna vasemmalta oikealle. Joskus kiertosuunnan on otaksuttu johtuvan coriolis-voiman tai auringon kiertosuunnan vaikutuksesta.

 

Huonekalumateriaalina kelo on kaunis ja luonnollinen. Se on kestävä, mutta sille täytyy antaa tilaa elää. Kelohuonekaluihin voi tulla ajan saatossa pieniä halkeamia, jotka kuuluvat puun luonteeseen. Veistäessä kelo myös tuoksuu mukavan tervaiselta. Myös poronsarvien sanotaan ”kelottuvan” elo-syyskuussa, eli sarvista lähtee nahka pois
päältä.

 

Ennen vanhaan keloa käytettiin vain polttopuuna, nykyään sitä käytetään käsitöiden materiaalina.